
Kertavippi on lainamuoto, jonka kohdalla koko mahdollinen laina siirretään kerralla lainaa ottavan henkilön tilille. Kertavipin vastakohtana voi pitää joustoluottoa, jonka tapauksessa voidaan myöntää luottoraja, jolta voi halutessaan tehdä oman luottorajan rajoissa jopa useampia lainanostoja.
Kertavipit ovat nykyään paljon harvinaisempia kuin ennen. Jonkin verran valikoimaa kuitenkin löytyy. Tällä sivulla esitellään vuoden 2026 paikkoja kertavippiä varten. Lisäksi sivulla on mainittuna paikkoja kertalainaa varten. Kertalainojen voi nähdä olevan isomman summan versio kertavipistä.
Kertavippi netistä vuonna 2026

Pienen kertavipin haluaville Neolainalla vaikuttaisi olevan tämän sivun kirjoittamisen aikaan paras valinta. Siltä voi hakea kertavippiä 30 eurosta alkaen ja enintään 400 euroa. Ainakin ensimmäisellä hakukerralla voi kuitenkin hyvinkin olla niin, että suurin mahdollinen myönnettävä summa on 30 euroa.
Neolainan kertavipin laina-aika on 30 päivää. Kokemuksien perusteella Neolainalle ei tarvitse lähettää palkkatositetta lainapäätöstä varten ja kokemuksien perusteella sen lainahakemus myös on mukavan lyhyt. Neolainan heikkoutena lainapaikkana voi pitää varsinkin sitä, että mikäli lainan haluaa saada äkkiä tilille, niin tulee tuosta maksettavaksi lisämaksu. On kuitenkin hyvä huomata, että myös useampi Neolainan kilpailija käyttää tuota samaa toimintamallia. Hae lainaa Neolainalta.
Toinen vaihtoehto pienelle kertavipille

iRaha on kokemuksien perusteella jopa erittäin nopea paikka kertavipin haluaville. Lainahakemus on kokemuksien perusteella harvinaisen lyhyt ja siihen myös voi saada päätöksen jopa heti.
Laina myös voidaan siirtää tilille jopa erittäin nopeasti. Kokemuksien perusteella täälläkin kuitenkin halutaan nopeasta lainan siirtämisestä lisämaksu. iRahalta voi hakea kertavippiä 25 eurosta alkaen ja enintään 500 euroa. Kokemuksien perusteella ainakin jo yli sadan euron vipin saaminen voi kuitenkin olla vaikeaa. Hae lainaa iRahalta.
Kilpailuta kertalaina

Jos haluaa isomman kertalainan, niin voi sen hakemiseen kokemuksien perusteella olla hyödyllinen valinta esimerkiksi Axolaina. Kyseinen lainojen kilpailuttaja vaikuttaisi olevan hyvä löytämään lainatarjouksen kertalainaa varten. Axolainaa voi käyttää alkaen 500 euron ja enintään 70 000 euron lainaa varten. Laina-ajat ovat alkaen vuoden ja enintään 15 vuotta. Axolainan käyttäminen on ilmaista ja se voi kokemuksien perusteella löytää lainatarjouksen kertalainaa varten nopeasti. Käytä nyt Axolainaa.
Tämäkin voi olla hyödyllinen kertalainaa varten

Myös Sortter on vuoden 2026 kokemuksien perusteella hyvä palvelu löytämään kertalainan. Tässä palvelussa lainasummat ja laina-ajat eroavat hieman Axolainan vastaavista. Lainasummat henkilöille (ei yrityksille) tarkoitettuja kertalainoja varten ovat nimittäin Sortterilla alkaen 1 000€ ja enintään 70 000€ ja laina-ajat puolestaan 1–20 vuotta. Myös Sortter on kokemuksien perusteella ilmainen lainahakemuksen kilpailuttaja. Sitä myös on kokemuksien perusteella nopeaa ja helppoa käyttää. Käytä nyt Sortteria.
Kertalainan vahvuuksia ja heikkouksia
Kertalaina on harvinaisen selkeä laina. Kertalainan ottaessa tiedät tyypillisesti hyvin, paljonko tulet lähiaikoina nostamaan lainaa valitulta lainapalvelulta. Kertalaina on yleensä myös lainan lyhentämisen suhteen selkeä: lyhennykset on tyypillisesti määritelty tarkasti heti aluksi ja lisäksi ne myös yleensä pysyvät ainakin ison osan laina-ajasta samana. Tuo voi olla hyödyllistä esimerkiksi oman talouden suunnittelun kannalta.
Kertalaina myös on usein verrattain helppo laina saada. Lisäksi kertalaina soveltuu moneen eri tarkoitukseen. Sitä voi käyttää esimerkiksi yhdistelylainana.
Kertalainan heikkoutena voi pitää varsinkin sen eräänlaista rajoittavuutta. Koska kertalainan valitessa ei yleensä ole mahdollista nostaa samasta lainapaikasta uutta lainaa ennen kuin on maksanut vanhan kertalainan pois, niin on ennen kertalainan nostamista hyvä olla ainakin varsin tarkka tieto siitä, paljonko todella tarvitsee lainaa. Tämän sivun kirjoittamisen aikaan kertalainan eräänlaisena heikkoutena voi pitää myös mahdollisten lainasummien rajoittuneisuutta: esimerkiksi 350 euron kertalainan saaminen netistä voi olla tällä erää jopa mahdotonta.
