Pieni kertalaina – Esimerkiksi 100e tai 200 euron kertalaina netistä

Kertalaina on laina, joka siirretään lainaa nostaneen henkilön pankkitilille kokonaisuudessa yhdellä kertaa. Kertalainan etuja ovat selkeys ja pienentynyt riski tarpeettomaan lainaamiseen tulevaisuudessa. Yhtä iso kertalaina on myös usein halvempi korkoprosentin osalta kuin nosto luottotililtä. Eli esimerkiksi 500e kertalaina on useasti halvempi kuin 500 euron nosto joustoluotolta.

Yleisesti ottaen voi sanoa, että tuo etu kertalainan hyödyksi pienenee, kun lainasumma pienenee ja kasvaa, kun lainasumma kasvaa. Eli esimerkiksi 100e kertalainan korkoprosentti on usein vähintäänkin varsin samanlainen kuin 100e noston joustoluotolta, mutta toisaalta vaikkapa 5000e kertalaina voi olla paljon halvempi kuin 5000 euron nosto joustoluotolta.

Löydä sopiva laina itselle

Lainasumma?

LainojenKilpailutus.fi-palvelun tarjoamassa lainojen vertailussa on mukana kattavasti myös kertalainoja. Tarjolla on sekä pieniä kertalainoja että isoja kertalainoja. Jo esimerkiksi 50e kertalaina on mahdollista löytää vertailun avulla. Ja toisaalta myös esimerkiksi 10 000e kertalaina on löydettävissä. Kertalaina on yleisnimitys lainalla ja se kuvaa sitä, millainen laina on kyseessä. Kertalainaa voi kuitenkin käyttää moneen eri tarkoitukseen. Kertalaina voi siis olla samalla myös esimerkiksi reissulaina taikka yhdistelylaina.

Koska kertalainan niin sanotusti päälle ei pysty nostamaan helposti uutta luottoa ainakaan samalta pankilta, niin on kertalainan lainasumma hyvä mitoittaa niin, että laina riittää tarkoitukseensa. Kertalainan hakeminen on usein varsin samanlaista kuin yhtä ison luottorajan joustoluoton, eli esimerkiksi 3000e kertalainan samanlaista kuin 3 000 euron luottorajan joustoluoton. Esimerkiksi se, onko kertalaina mahdollista saada ilman liitteitä, riippuu usein juuri lainasummasta.

Mahdollisuudet saada kertalaina riippuvat yleensä kahdesta asiasta: haetusta lainasummasta ja siitä, minkä pankin kertaluotto on kyseessä. Yleisesti ottaen voi sanoa, että erityisen pieni kertalaina on paremmat mahdollisuudet saada kuin iso kertaluotto.

Scroll to Top